Ajan-Avain Oy mukaan osaksi RTK-Palvelu Oy:n toimintaa

Ajan-Avain Oy siirtyy osaksi RTK-Palvelu Oy:n toimintaa RTK-Palvelun omistajan, Contineo Oy:n ostettua koko Ajan-Avain Oy:n osakekannan. Ajan-Avain tunnetaan pääkaupunkiseudulla laadukkaista palveluistaan ja pitkistä asiakassuhteistaan.

Lukitusliiketoiminta on osa RTK-Palvelun vahvassa kasvussa olevaa palvelutarjoomaa. Nyt toteutettava kauppa vahvistaa RTK-Palvelun läsnäoloa Etelä-Suomessa entisestään.

Ostetun yrityksen toiminta säilyy ennallaan ja jatkuu entisellä nimellä. Ajan-Avaimen koko henkilöstö, osakkaat Jani Saarilehto ja Juha-Petteri Elo sekä Ajan-Avaimen osakkaana ja toimitusjohtajana toiminut Jukka Nuutinen jatkavat yrityksessä vanhaan malliin.

Ajan-Avain Oy

Ajan-Avain Oy on nykyaikainen ja palveleva lukkosepänliike, joka tarjoaa kokonaisvaltaisia ratkaisuja oviympäristöön ja kulunhallintaan. Ajan-Avain Oy on luotettava yhteistyökumppani niin yksittäiselle ovisilmäntarvitsijalle kuin rakenteilla olevalle liikekeskuksen lukitus- ja oviautomatiikan hankkijallekin.

Autamme mielellämme taloyhtiöitä ja isännöitsijöitä löytämään sopivat lukitus- ja turvallisuusratkaisut koko Etelä-Suomen kattavalla laajalla toiminta-alueellamme. Myymälämme sijaitsee Museokadulla Töölössä.

RTK-Palvelu Oy

RTK-Palvelu Oy on suomalainen kiinteistöpalvelujen erikoisosaaja jo 50 vuoden kokemuksella. Palveluksessamme on 3 000 ammattilaista, jotka huolehtivat erilaisista kiinteistöistä ja liikennevälineistä ympäri Suomen. RTK-Palvelun kattavaan asiakasverkostoon kuuluvat niin teollisuusyritykset, taloyhtiöt, hotellit, laivat, satamat kuin vaativat liikekiinteistötkin. Asiakaskeskeisyys ja jatkuva kehittäminen näkyvät vahvasti arvoissamme.

RTK-Palvelu Oy kuuluu suomalaiseen Contineo-konserniin, johon kuuluvat RTK-Palvelun lisäksi RTK-Henkilöstöpalvelu Oy ja Rauman Lukko Oy.

 

Lisätietoja

Toimitusjohtaja Samuli Eskola, samuli.eskola@rtkpalvelu.fi, p. 040 043 6464.

Jukka Nuutinen, jukka.nuutinen@ajan-avain.fi, p. 050 565 1045.