Kulunhallinnan toimialajohtaja Pekka Airaksinen

"Hyvä asiakaskokemus syntyy, kun teemme vähintään mitä lupaamme"

Pekka Airaksinen on RTK-Palvelun palkkalistoilla jo toista kertaa. Yli 20 vuotta alalla toiminut kulunhallinnan toimialajohtaja on nyt myös johtoryhmän jäsen.

– Olin RTK-Palvelussa jo 90-luvun taitteessa, elintarvikehygienian palvelupäällikkönä. Palasin vuonna 2010 yksikönpäälliköksi siivoukseen ja kiinteistöhuoltoon. Nyt toimin kulunhallinnan toimialajohtajana sekä johtoryhmän jäsenenä. RTK-Palvelu mahdollistaa monenlaiset urapolut, Pekka toteaa.

Pekalla on kaupallinen ja tekninen koulutus. Uraan mahtuu monta eri roolia – Pekka on toiminut niin myyntipäällikkönä, suunnittelijana, projektipäällikkönä kuin esimerkiksi aluepäällikkönä. Pitkä kokemus eri tehtävissä tuo näkemystä johtamiseen.

– Toimipisteeni on Turussa, mutta kulunhallinta toimii jo neljällä paikkakunnalla. Pidämme huolta kiinteistöjen lukitusturvallisuudesta. Hyvä asiakaskokemus syntyy, kun teemme vähintään mitä lupaamme, sovitussa aikataulussa. Ja kerromme asiakkaalle mitä on tehty, ja mitä ehkä kannattaisi tulevaisuudessa huomioida.

Viestinviejä kentältä johtoryhmään

RTK-Palvelun kulunhallintapalvelut ovat laajentuneet yrityskauppojen myötä. Pekka käy mielellään paikan päällä eri yksiköissä Helsingissä, Turussa, Raumalla, Porissa ja Lahdessa.

– Tutustun uuteen tonttiini. Kulunhallinnan liiketoimintamalli on erilainen, kuin esimerkiksi siivouksessa ja kiinteistöhuollossa. Mietin, miten saisimme muodostettua yhtenäistä toimintatapaa niin, että saamme hyviä käytäntöjä vietyä toimipaikasta toiseen, Pekka sanoo.

Pekan mukaan RTK-Palvelun työntekijät ovat huippuammattilaisia. Heiltä tulee hyviä huomioita siitä, mitä kehitettävää ja parannettavaa toimintavoista löytyy. Pekka aikoo viedä viestejä myös johtoryhmään, jotta yksittäiset ehdotukset tulevat kuulluksi.

– Uuden organisaatiomallimme mukaan johtoryhmässä on nyt edustus jokaiselta toimialalta. Näen erinomaisena asiana sen, että keskustelemme yhdessä yrityksen kehittämisestä ja esimerkiksi siitä, miten tuomme palvelutarjontaa esille asiakkaillemme, vaikkapa kulunhallintapalveluita kiinteistöpalveluita tilaavalle.

RTK-Palvelu antaa eväät onnistumiseen

Pekka sanoo viihtyvänsä RTK-Palvelussa, koska organisaatio on yrityksen suuresta koosta huolimatta matala, ja ihmisistä pidetään huolta.

– Arjen työntekijät ovat yrityksen tärkeimmät henkilöt. RTK-Palvelu antaa hyvät työkalut työssä onnistumiseen: hyvät työvälineet, kunnon perehdytyksen, henkilöstöedut ja mahdollisuuden kouluttautua. Arvostan myös sitä, että olemme monikulttuurinen yritys, jossa jokaisella on mahdollisuus edetä esimerkiksi esihenkilötehtäviin.

Omassa työssään Pekka haluaa olla pitkäjänteinen ja edetä rauhallisesti. Työssä parasta ovat ihmiset ja se, että saa itse vapaasti ohjata arkeaan. Työn vastapainoksi hän ulkoilee ja lenkkeilee. Myös polttopuiden tekeminen mökillä kesäisin kuuluu suosikkipuuhiin.

– Olen aika ihmiskeskeinen työntekijä, vaikka toisinaan minulla on vahvat mielipiteet. Haluan ottaa kaikki huomioon ja kuunnella. En hermostu helposti, rauhallisuus kuuluu vahvuuksiini. Sanonkin usein, että kertokaa omat mielipiteenne. Älkää pelätkö tehdä virheitä, niiden kautta me opimme. Ja jos teet virheen, älä tee kahta kertaa samalla tavalla, sävellä edes vähän, Pekka sanoo naurahtaen.