Samuli Eskolasta RTK-Palvelun seuraava toimitusjohtaja: ”Asiakaskokemus ratkaisee”

Kauppatieteiden maisteri Samuli Eskola (47) on valittu RTK-Palvelun seuraavaksi toimitusjohtajaksi. Eskola astuu tehtäväänsä vuoden 2022 aikana, kun nykyinen toimitusjohtaja Ismo Heikkonen siirtyy eläkkeelle.

Aikaisella rekrytoinnilla haluttiin varmistaa hyvinvoivan yhtiön jatkumo Heikkosen jälkeenkin ja RTK-Palvelun hallituksen puheenjohtaja Rafael Eerola tietää, että Eskola on juuri oikea ihminen tähän tarkoitukseen. Sattumalta toimitusjohtajan vaihdos ajoittuu yrityksen 50-vuotisjuhlavuodelle.

– Ismo Heikkonen on johtanut yritystämme hienosti menneet vuodet ja nyt saamme hänen työlleen erinomaisen jatkajan. RTK-Palvelu Oy:n tarina on ollut jo tähänkin asti upea, ja nyt Samulin johdolla otamme taas ison askeleen eteenpäin ja vahvistamme asemaamme yhtenä maan parhaimmista monialayrityksistä, Eerola sanoo.

– Panostamme koko henkilöstömme voimalla erityisesti asiakaskokemukseen ja olemme siis jatkossakin tiimiemme kanssa erittäin lähellä asiakkaitamme ja parannamme heidän arkeaan monella eri tavalla.

Eskola on tehnyt yli 20 vuoden työuran elintarvikealalla. Hän on työskennellyt muun muassa Atrian kehityspäällikkönä, HKScanin Suomen ja Baltian kuluttajaliiketoimintojen johtajana sekä Polarica Groupin ja Naapurin Maalaiskana Oy:n toimitusjohtajana.

RTK:n palvelutarjonnasta ei elintarvikkeita löydy, mutta Eskola näkee monia samoja lainalaisuuksia uuden ja entisten työnantajayritysten toimialoissa.

– Asiakaskokemus ratkaisee. Elintarvikeala on opettanut paljon sekä nopeasta reagoinnista että ennakoimisesta liiketoiminnan johtamisessa asiakaslähtöisesti. Samat asiat korostuvat myös RTK:lla, kun palvelemme yritysten tarpeita kokonaisvaltaisesti, hän kertoo.

– Raumalaislähtöiselle valinta RTK-Palvelun toimitusjohtajaksi on oikea kunnia-asia. Olen miltei saman ikäinen kuin yrityskin, joten se on tuttu jo lapsuudesta asti. Täällä on tehty 50 vuotta hyvää sekä kehittyvää liiketoimintaa ja onkin mielenkiintoista olla itse vaikuttamassa, miltä yhtiön seuraavat vuodet ja vuosikymmenet näyttävät.

Uotilanrinteen lukion ylioppilas Eskola valmistui vuonna 1999 arvostetusta Hanken Svenska handelshögskolanista. Verrattain nuorella yritysjohtajalla on jo hyvät meriitit tuloksellisesta johtamisesta ja valtakunnallisesta sekä globaalista yritystoiminnasta. Esimerkiksi Polarica Groupin liikevaihto kasvoi hänen aikanaan 2017–18 35 miljoonalla Ruotsin kruunulla ja vastaavasti operatiiviset kulut supistuivat 101,2 miljoonan kruunun verran.

Vaikka Eskolan kotiosoite sijaitsee virallisesti vielä tällä hetkellä Vaasassa, omien sekä appivanhempien kotipaikat tarjoavat erinomaisen mahdollisuuteen viettää aikaa Rauman seudulla.

Omaa johtamistyyliään Eskola kuvailee suoraksi ja välittömäksi. Hän kokee tärkeäksi sen, että jokainen työntekijä tuntee tekevänsä merkityksellistä työtä.

– Ihmisten johtaminen on taitolaji ja siinä voi kehittyä. Mitä enemmän siitä on kokemusta eri aloilta, sitä paremmaksi siinä tulee. Mutta koskaan siinä ei ole valmis.

– Olen ollut sikäli onnellisessa asemassa suuren osan työurastani, että useat kollegoistani ja esimiehistäni ovat olleet selvästi minua vanhempia Ja se on hyvä juttu: kokeneemmilta johtajilta saa paljon neuvoja ja tukea, mitkä auttavat tarkastelemaan ja kehittämään omaa johtamistani, Eskola toteaa.

RTK-Palvelu Oy on osa Contineo-konserniyhtiötä. Contineo-konserniin kuuluvat myös RTK-Henkilöstöpalvelu Oy sekä Rauman Lukko Oy.

Samuli Eskola

  • Kauppatieteiden maisteri
  • Syntynyt 1974
  • Perheeseen kuuluu vaimo ja lapsi
  • Harrastaa tennistä, golfia ja kalastusta

 

Lisätiedot:

Samuli Eskola, 040 043 6464 

Rafael Eerola, hallituksen puheenjohtaja, RTK-Palvelu Oy, 044 563 6206