Työmarkkinajärjestöt palkinneet RTK-Palvelun monikulttuurisuushankkeesta
26.3.2012Työmarkkinakeskusjärjestöjen tuottavuuden
pyöreä pöytä on tänään palkinnut suomalaisia työpaikkoja, jotka ovat
kehittäneet tuottavuutta ja työelämän laatua ja jotka edustavat
tulevaisuuden työpaikkoja ja niiden kehittymisen edellytyksiä. Palkitsemisen
painopisteinä ovat lisäksi olleet innovointi ja tuottavuus, osaava työvoima,
terveys ja työhyvinvointi sekä luottamus ja yhteistoiminta. Yksi palkituista
yrityksistä on ollut RTK-Palvelu Oy.
RTK-Palvelu Oy on aktiivisesti
kehittänyt työyhteisöään ja vuosien 2010 - 2011 aikana yritys on
toteuttanut monikulttuurisuusosaamiseen liittyvän yhteistyöhankkeen ”Kohti
hyvää, monikulttuurista työyhteisöä”. Hankkeessa on koulutettu
luottamushenkilöitä, esimiehiä, maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä
sekä haettu yhteisiä hyviä työkäytäntöjä. Hankkeen aikana yritys on
toiminut arvojensa mukaisesti luotettavana ja jatkuvaan kehittämiseen
pyrkivänä kumppanina. Yritys hoitaa myös hyvin työnantajan ja
luottamushenkilöiden välistä yhteistyötä säännöllisillä tapaamisilla ja
yrityksen eri henkilöstöryhmien luottamushenkilöt ovat edustettuina
johtoryhmässä.
- Tuottavuuden pyöreä pöytä, 26.3.2012
