Kiinteistönhoitaja Tuukka Savolainen

Jokainen päivä on erilainen

Kiinteistönhoitaja Tuukka Savolainen tuli töihin RTK-Palvelulle leikkaamaan nurmikkoa kesällä 2004. Pitkä työsuhde yrityksessä on vienyt mukanaan myös muihin kiinteistönhuollon tehtäviin ja jalostanut miehestä alansa asiantuntijan.

–Tykkään tästä työstä. Tämä on monipuolista ja liikkuvaa työtä, jossa ei ole kahta samanlaista päivää. Lisäksi meillä on hyvä porukka ja homma pelaa mutkattomasti, Savolainen kertoo.

Töihin suoraan koulun penkiltä

Töihin RTK-Palvelulle Savolainen tuli suoraan ammattikoulusta. Tuolloin suoritettu LVI-alan perustutkinto on antanut hyvän pohjan alalle. Töiden ohessa Savolainen on käynyt oppisopimuskoulutuksella myös kiinteistönhoitajan ammattitutkinnon.

– RTK:lla on hyvät koulutusmahdollisuudet, eli aina on järjestynyt, jos on jostain koulutuksesta ollut kiinnostunut. Niin kävi esimerkiksi tuon kiinteistönhoitajan tutkinnon kanssa, että itse halusin sitä lähteä tekemään, Savolainen sanoo.

Savolaisen työpäivät alkavat tavallisesti kello seitsemän ja pitävät sisällään kokonaisvaltaisesti kiinteistöjen korjaus- ja huoltotöitä. Parhaimmat onnistumisen kokemukset tulevat, kun asiakas on tyytyväinen.

Asiakaspalvelu onkin miehen mukaan keskeinen osa kiinteistönhoitoa.

– Tässä työssä pitää osata keskustella ja tulla ihmisten kanssa toimeen. Ei voi olla mikään murjottaja, Savolainen naurahtaa hyväntuulisesti.

Palveluhenkisyyden lisäksi työ edellyttää hyvää kiinteistöhuollon ammattitaitoa sekä tietoteknistä osaamista, sillä huoltokirjat ja -pyynnöt löytyvät kaikki digitaalisena järjestelmistä.

Pieni vaihtuvuus kertoo tyytyväisyydestä

Työnantajana RTK-Palvelu saa Savolaiselta kiitosta. Hänen mukaansa myös pitkät työsuhteet kertovat työntekijöiden tyytyväisyydestä.

– Itse olen tyytyväinen ja kaikki on oikein hyvin. Luottamusta löytyy molemmin puolin ja muutenkin asiat hoidetaan niin kuin pykälät sanoo. Olen suositellut RTK-Palvelua myös ystäville sekä palveluntuottajana että työnantajana, Savolainen kiteyttää.