In English

Case STX Europe

STX Europen, entisen Aker Yardsin, Rauman telakka on RTK-Palvelun Rauman palveluyksikön suurimpia asiakkaita. Iso osa työstä on telakalta valmistuvien laivojen siivousta, joka poikkeaa koko lailla perinteisestä teollisuussiivouksesta. Telakalla työmaa muuttuu koko ajan, sillä työtä tehdään laivaprojektin edistymisen rinnalla kölinlaskusta luovutukseen.

Paitsi laivoja, RTK-Palvelu siivoaa myös telakan varasto- ja toimistotiloja. Yhteistyö laivanrakentajien kanssa alkoi lähes viisi vuotta sitten.

- Yhteistyökumppania valitessa vaakakupissa painoi ennen muuta se, että RTK-Palvelu on paikallinen toimija, joka on vahva myös koko Suomessa. Paikallisuudessa on olennaista, että yhteistyökumppani tuntee telakkateollisuutta ja ymmärtää sen tarpeita, toteaa telakan logistiikkapäällikkö Seppo Kurkilahti.

- Ja haastavaa laivanrakentaminen onkin. Kyseessä ovat pitkät, intensiiviset ja monivaiheiset projektit. Varsinainen fyysinen rakentaminen kestää vuoden ja sen hallittu läpivieminen on haastava työmaa. Lohkojen kokoamisesta montussa aina laivan luovutukseen käsittää lukemattomia työvaiheita, Kurkilahti jatkaa.

Monet eri vaiheet laivan rakentamisessa heijastuvat myös RTK-Palvelun työhön, joka poikkeaa perinteisestä teollisuussiivouksesta.

- Rakennusprojektin alussa työ on pitkälti romuraudan keräilyä, joka on fyysisesti erittäin raskasta. Varusteluvaiheen edetessä siivous muuttuu erittäin vaativaksi, kuten hyttien luovutuskuntoon siistimiseksi ja tilojen viimeistelyksi. Työtä tehdään muun laivanrakentamisen kanssa samaan aikaan ja usein todella ahtaissa tiloissa. Siinä missä teollisuussiivouksessa olosuhteet ovat stabiileja, laivalla työmaa muuttuu koko ajan, Kurkilahti kertoo.

Vaativaksi työn RTK-Palvelulle tekee se, että työtä tehdään "kuorman mukaan". Eli joissakin työvaiheissa työvoimaa tarvitaan todella paljon, välillä taas vähemmän.

- RTK-Palvelu on panostanut työvoiman saatavuuteen. Onneksi meillä on Raumalla isojen asiakkaiden ansiosta paljon osaavia työntekijöitä, ja voimme siirtää työvoimaa joustavasti kohteiden tarpeiden mukaan, RTK-Palvelun Pentti Varho kertoo.

Seppo Kurkilahti ja Pentti Varho toteavat, että yhteistyön myötä puolin ja toisin opitaan koko ajan uutta. Haasteiden edessä auttaa avoin ja toimiva puheyhteys asiakkaan kanssa.

- Tämä ympäristö on haastava kenelle tahansa, mutta peli on reilua ja avointa. Jos ongelmia ilmenee, tieto kulkee nopeasti, Kurkilahti kehaisee.

Pääasiassa tieto kulkee STX:n Rauman telakan eri alueiden päälliköiden ja RTK-palvelun palveluesimiesten kesken. Alueiden päälliköt tilaavat alueilleen siivoukset tarpeidensa mukaan ja myös hyväksyvät lopputuloksen. Säännöllisissä seurantapalavereissa käydään läpi työn sujumista ja tarpeita läpi pidemmällä tähtäimellä.